Kantolalta

Huojuva talo

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on monella mittarilla arvioituna huippuluokkaa. Alalla toimivien koulutus ja osaaminen on korkealla tasolla, teknologiaa hyödynnetään laajasti, tieteellinen tutkimus on läheisessä yhteydessä käytännön toimintaan, järjestelmä on kustannustehokas ja organisaatioiden rahoitus ja hallinto on asianmukaista. Mutta puutteitakin on.

Suomi jää kauas kärjestä kun puhutaan kansalaisten yhdenvertaisuudesta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Erot sairastavuudessa maan sisällä eri alueiden välillä ovat suuret. Pääsyssä palveluihin ja palvelujen käytössä eri sosioekonomisissa ryhmissä on isoja eroja. Konkreettisimmin nämä näkyvät eroissa eliniän odotteen välillä.

Toistakymmentä vuotta vireillä ollut sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on tähdännyt juuri eriarvoisuuden vähentämiseen. Uudistusta yritettiin viime vaalikaudella, mutta ei aivan päästy maaliin. Hallituspuolueiden sitoutumista uudistuksen täsmälliseen sisältöön ja ratkaisuihin ei ollut varmistettu riittävän hyvin. Ratkaisua ei syntynyt, vaikka sitä lopulta yritettiin kaikkien eduskuntapuolueitten yhteisyrityksellä.

Juha Sipilän hallitukselle tarjoutui aiemman työn pohjalta kolme vaihtoehtoista tietä soteratkaisun tekemiseen. Soten siirtäminen kokonaan valtion järjestämis- ja rahoitusvastuulle, soten siirtäminen kuntia suurempien alueiden, esimerkiksi maakuntien järjestämis- ja rahoitusvastuulle tai soten siirtäminen yksitasoisten kuntayhtymien vastuulle. Hallitus ei valinnut mitään näistä, vaan päätti siirtää rahoitusvastuun valtiolle ja järjestämisvastuun maakunnille. Tähän malliin sisältyvät ongelmat ovat lakiesityksen käsittelyssä tulleet toistuvasti esiin.

Sipilän hallitusohjelmassa lähdettiin siitä, että ensin perustetaan maakunnat ja mukaan otetaan myöhemmin asiakkaan valinnan vapauden kehittäminen. Tämä näytti järkevältä. Loppusyksyllä 2015 keskusta ja kokoomus kuitenkin sopivat, että valinnanvapaus otetaan uudistuksen mukaan heti alusta lähtien. Tällä ratkaisulla, joka syntyi Sipilän uhatessa hallituksen eronpyynnöllä, päädyttiin hyvin kauas alkuperäisistä polunpäistä ihan uudenlaisiin maisemiin. Asiat alkoivat mennä solmuun tämän jälkeen. Ikävää suomalaisten kannalta.

Maakuntien perustaminen soteratkaisun pohjaksi on hallituskaudella muuttunut mittakaavaltaan moninkertaiseksi aluehallinnon kokonaisuudistukseksi. Sotea koskevien ongelmien ratkaiseminen on vaarassa jäädä muun kehittämistyön varjoon. Uusia lakiesityksiä on kertynyt huikea määrä. Eduskunta työskentelee useiden tuhansien sivujen parissa saadakseen varmuuden siitä, että kokonaisuus on tarkoituksenmukainen ja kansalaisten perusoikeuksia vahvistava eikä heikentävä. Lisää epävarmuutta aiheuttaa lainsäädännön kielen uudistus, jossa new public management-tyyppinen konsultti- ja visiointikieli on tullut perinteisen, täsmällisen, oikeusturvaa ja velvollisuuksia kuvaavan kielen sijaan.

Nyt ollaan kuin kerrostalon rakennustyömaalla, jossa piirustuksista ei ihan saa selvää, eikä rakennuksesta ole olemassa mitään kokonaiskuvaa. Viikko toisensa jälkeen tulee tieto uuden kerroksen lisäämisestä taloon. Kun perustuksia rakennetaan ja seiniä aletaan pystyttää, pitäisi samaan aikaan suostua jo tekemään sisustustöitä. Riskinä on, että WC viemäri sijoitetaan olohuoneeksi tarkoitettuun tilaan ja olohuone rakennuksen keskelle sijoittuvaan ikkunattomaan tilaan. Jos ja kun talo joskus valmistuu, vasta silloin tiedämme miltä se näyttää.

Talo saataneen pystyyn, jos rakentamiseen käytetään riittävästi aikaa ja rakentaminen tehdään oikeassa järjestyksessä. Jos tässä hosutaan, saadaan aikaan huojuva talo, johon ei kenenkään ole turvallista muuttaa. Ei ole kohtuullista panna lokakuussa pystyyn vaaleja, joissa valitaan maakuntiin henkilöt tätä huojuvaa kerrostaloa hoitamaan. Ajatus maakuntavaalien siirtämisestä eduskuntavaalien yhteyteen on perusteltu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat